Tekijä: Rein Melakari

Tänään vietetään kansainvälistä opiskelijoiden mielenterveyspäivää, ja tämän vuoden teemana on ystävyys. Ystävillä ja yhteisöillä on poikkeustilanteenkin aikana tärkeä merkitys opiskelijan hyvinvoinnille ja jaksamiselle, vaikka vuosi on tuonut haasteita fyysisille tapaamisille. Sosiaalinen media ja videopuhelut ovat nousseet entistä suurempaan rooliin sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseksi, vaikka se ei olekaan täysin sama asia kuin tavata kasvotusten. Henkilöstä riippuen yhteydenpito muuttuneessa ja jopa yksinäiseksi käyneessä arjessa voi tuntua joko helpolta tai vaikealta. Tässä blogikirjoituksessa sopo pohtii omasta näkökulmastaan, mitä on ystävyys.

Ystävä on terminä moniselitteinen, mutta ainakin nämä faktat allekirjoitan itse: ystävä on se hyvä tyyppi, jonka kanssa sinulla on hyviä muistoja ja jonka seurassa viihdyt. Ehkä pidätte samoista asioista, nauratte samoille jutuille ja teette samanlaisia asioita. Ystävän ei välttämättä tarvitse kuulua ydinhenkilöihin elämässäsi, mutta ystävä on lähempänä sydäntäsi kuin niin kutsutut hyvänpäiväntutut. Ystävyys voi olla lyhyt- tai pitkäaikainen ja se on voinut saada alkunsa hitaasti tai nopeasti välillänne. Toivottavasti jokaiselta löytyy elämässään edes yksi tällainen henkilö, jota voi kutsua ystäväksi.

Kuten kaikki muukin elämän varrella, todennäköisesti myös ystävyyssuhteet muuttuvat ajan kuluessa. Ystävät eivät välttämättä ole ikuisia, vaan joskus suhteita katkeaa ja toisaalta myös syntyy lisää. Paikkakunnasta toiseen muuttajana olen ainakin itse huomannut tämän. Eri elämäntilanteisiin syntyy erilaisia ystävyyssuhteita, jotka siinä hetkessä tuntuvat hyviltä, mutta ajan kuluessa teillä ei lopulta olekaan mitään yhteistä ja suhde heikkenee tai yhteydenpito jopa katkeaa kokonaan. Se tyyppi, joka oli paras kaverisi lapsuudessasi ei välttämättä ole sitä enää aikuisuudessasi. Ja se on ihan ok, jos ystävyydestä ei lopulta enää jää käteen kuin muistot.

Toiset ystävyyssuhteet taas tuntuvat kestävän ikuisesti. Vaikka kaikki ympärillä muuttuu, pysytte yhteyksissä ja toistenne tapaaminen on edelleen yksi arjen kohokohdista. Pitkät ystävyyssuhteet ovat mahtavia, sillä voitte muistella yhteisiä hetkiänne ja tunnette toisenne luultavasti paremmin, mitä vain vähän aikaa elämissänne olleiden ystävien kanssa.  Mitä pidempi ystävyytenne on, sitä vaikeampi sitä on todennäköisesti rikkoa. Ja mitä pahemmin ystävyyttä rikot, sitä vaikeampi sitä on todennäköisesti korjata. Ystävyys on myös kiinni molemmista osapuolista. Se ei toimi, jos vain toinen yrittää olla ystävä.

Ystävyys syntyy molemminpuolisesta ilosta olla toisen kanssa eikä sitä voi synnyttää väkisin. Ystäviä ei tehdä marssimalla tuntemattoman luo ja kysymällä, että haluatko olla uusi ystäväni. Se, että kovasti haluat olla jonkun ystävä, ei tee teistä välttämättä ystäviä, sillä kaikkien välillä ystävyyssuhde ei vain toimi. Ystävyys ei myöskään aina synny yhdessä yössä, vaan suhteen kehittyminen tarvitsee enemmän tai vähemmän aikaa. Uutta ystävyyttä ei voi pakottaa syntymään, eikä vanhoja ystäviä voi pakottaa pysymään elämässäsi lopullisesti. Jos suhteenne ei enää toimi, on parempi päästää irti, vaikka se harmittaa. Uskon, että elämä kuljettaa lopulta niin kuin on tarkoitettu ja tosiystävän huomaat pysyvän rinnallasi kaikista elämän muutoksista huolimatta.

Mitä sitten, jos jää kokonaan yksin, ilman ystäviä ja yhteisön ulkopuolelle? Tilanne, jota kukaan ei haluaisi, mutta joka on valitettavasti monille yleinen ainakin jossain elämän vaiheessa. Yksinäisyyteen on vaikeaa antaa ratkaisuja, mutta yritän silti: Onko sinulla perhettä tai sukulaisia, joiden luona voit käydä? Entä lemmikkiä? Voisiko somen kautta saada juttukavereita? Ehkä uusi harrastus, josta voisit löytää samanhenkisiä ihmisiä tai yhteenkuuluvuuden tunnetta? Älä yritä väkisin muodostaa suhteita vaan anna niille aikaa kehittyä. Ja ole oma itsesi!

Ehkä joku ajattelee nyt, että olipa hölmöjä vinkkejä eikä sopo tiedä yksinäisyydestä mitään. Mutta valitettavasti myös minä tiedän. Kerran koulukiusaajani käänsi ainoat ystäväni minua vastaan ja varsinkin välitunneista tuli puoleksi vuodeksi hyvin kiusallisia. Päässäni muodostui kuva, ettei minusta pidetä ja harrastuksenikin tuli melko raskaaksi, kun en kahteen vuoteen uskaltanut lähestyä joukkuekavereideni kaveriporukoita. Tilanne onneksi muuttui ja lopulta minulla oli taas ystäviä, mutta ilkeät sanat ja syrjintä eivät unohtuneet. Lopulta huomasin, että ikävät ajat olivat vääristäneet ajatteluani ja ajan kuluessa vanhojen ystävyyssuhteiden tilalle syntyi uusia ja mahtavia suhteita, joita ei olisi ehkä koskaan syntynyt, jos näin ei olisi käynyt.

Miten hyvän ystävän kanssa sitten voi pitää yhteyttä tällaisina hetkinä? Soita, tekstaa ja kommentoi hänen somekanavillaan. Jaa yhteisiä muistojanne ja ehdota mitä voisitte etänä tehdä yhdessä. Suunnitelkaa myös mitä teette sitten, kun voitte taas nähdä. Tärkeää on myös katsoa positiivisesti ja odottavasti tulevaan, sillä poikkeustilanne ei kestä ikuisesti. Puhukaa syvällisesti tai lähetelkää meemejä, ihan mikä tuntuu hyvältä kommunikointitavalta. Ja ehkä sitten kun taas näette, näkeminen tuntuu paremmalta kuin koskaan! Ei anneta koronan rikkoa yhteisöämme tai suhteitamme muihin. Ehkä tälläkin tilanteella on tarkoitus muistuttaa meitä, ettei ystävien tapaamista voi pitää itsestäänselvyytenä.

Se, että ystävä joskus tuntuu katoavan elämästäsi ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, ettei hän voisi tulla siihen uudestaan. Olin eilen kaupassa, kun joku kutsui minua nimeltä. Hän oli yläkouluaikainen hyvä ystäväni, jonka kanssa emme ole pitäneet enää yhteyttä vuosiin, sillä asumme eri kaupungeissa eikä meillä lopulta ollut enää yhteisiä asioita elämässä, jotka olisivat pitäneet meitä kontaktissa. En edes aluksi tunnistanut häntä, vaikka lopulta hän näyttikin niin tutulta. Aluksi tunsin kiusallisuutta, koska olemme vieraantuneet vuosien jälkeen niin paljon, mutta lähtiessäni kaupasta tiesin jutelleeni ystävän kanssa. Paras juttu ystävyydessä onkin, että vaikka välimatka tai aika erottaa, seuraavan kerran tavatessanne tiedätte olevanne taas ystävän seurassa. Ehkä otankin seuraavaksi yhteyttä vanhaan ystävääni ja järjestän tapaamisen, kun poikkeustilanne sen sallii. Ja kannustan muita tekemään samoin!

Heipä hei!

Onko reissujalkasi alkanut jo väpättää, etkä millään jaksaisi odottaa lokakuun ulkomaanekskursioon asti? Siinä tapauksessa ei hätää, sillä ongelmaan on olemassa hyvinkin helppo ja nopea ratkaisu. Oletko mahdollisesti kuullut supinaa, jonka mukaan Kritiikki ja Kanta ovat järjestämässä yhteisekskursiota Viroon, ja korvasi ovat olleet höröllä kuolatessasi lisäinformaatiota? Matka nimittäin toteutetaan ja se tehdään pitkän viikonlopun muodossa: liikkeelle lähdetään torstaina 2.4 Helsingin satamasta ja reissu kestää sunnuntaihin 5.4. asti, jolloin olemme back in Turku. Matkalla on tarkoitus vierailla myös Tallinnassa, mutta pääasiassa matka kohdistuu Viron ”henkiseen pääkaupunkiin”, maan kulttuurin ja sivistyksen kehtoon, Tarttoon.

Näin heti alkuun korostan vielä, että tätä kevään ekskursiota EI tule sekoittaa lokakuussa järjestettävään ulkomaanekskursioon, eivätkä ne ole millään tavalla toisiaan poissulkevia. Kritiikki on edelleen lähdössä perinteiseen tapaansa myös syksyllä ulkomaille ja lopullinen äänestys syksyn ekskukohteesta aukeaa ensi viikolla. Koska ekskut eivät poissulje toisiaan, voivat innokkaimmat lähteä halutessaan mukaan vaikka molemmille matkoille. Siksi näen asian kirkkaiden lasien läpi: tänä vuonna tällaista herkkua ei ole tarjolla ainoastaan yhtä kertaa kuten yleensä, vaan peräti KAHTEEN (2) otteeseen! Eikös kuulostakin oivalliselta keinolta viettää alkukevättä? Minusta ainakin. Ilmoittautuminen Viron matkalle on nyt auki ja se kestää perjantaihin 6.3. saakka. Klikkaa siis itsesi mukaan tekstin lopusta löytyvästä linkistä ja pääset tutustumaan etelänaapurimme maankamaraan ja kulttuuriin huikeassa seurassa!

Mutta mainospuheet sikseen ja aletaan jauhaa asiaa. Osa saattaa ihmetellä, että mistä ihmeestä tällaisessa yhteisreissussa on kyse, sillä eihän tällaista ole ennen järjestetty. Koska kyseessä on täysin uusi konsepti ja kaikki uusi on aina hämmentävää, koen tarpeelliseksi avata asiaa enemmän tämän blogikirjoituksen muodossa.

Idean taustalla on vuonna 2019 tapahtunut suuri harppaus Kritiikin ja toimistokämppiksemme Kannan välillä. Järjestöjemme välit ovat hieman turhan pitkään olleet kuivahkot – huonoiksi en niitä kutsuisi, mutta ottaen huomioon, että kun todellakin jaamme keskenämme yhteisen toimistotilan, on yhteyteemme liittynyt paljon käyttämätöntä potentiaalia. Kritiikin ja Kannan välit onneksi kuitenkin lähenivät viime vuonna merkittävästi ja muun muassa perjantaiset yhteispäivystykset ovat olleet hyvä osoitus Rehtoripellonkadun YYA-suhteiden lämpiämisestä. Pidän perjantaipäivystyksiä yhtenä Kritiikin ulkosuhteiden merkittävimmistä saavutuksista viime vuosina ja suosittelenkin ehdottomasti käymään perinteisten tiistai- ja torstaipäivystysten lisäksi myös niissä, vaikka ihmiskeho ei aina perjantaisin sattuneista syistä olekaan ihan siinä täydessä vireessään. Kannattaa kuitenkin myös tuolloin raahautua paikalle, sillä ihmisten ilmoille lähteminen ja sosialisoituminen on empiiristen kokemusten perusteella todettu yhdeksi parhaista keinoista herätä uuteen päivään.

Perjantaipäivystysten myötä olen itsekin oppinut tunnistamaan vähintään kasvoilta monia kantalaisia, mikä on madaltanut merkittävästi kynnystä tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. On kieltämättä mukavaa, kun nykyään kampuksella pyöriessä tunnistaa näin useampia tuttuja naamoja, joille moikata kadulla törmätessään. Ja se jos mikä on järjestöyhteistyötä parhaimmillaan. Keskiverto-opiskelijankin näkökulmasta perjantaipäivystysten kaltainen toiminta on parhaita akateemisen verkostoitumisen keinoja ja niinpä ajatus yhteisestä retkestä Viroon oli luonnollinen jatkumo yhteispäivystyksille.

Kunnia ideasta kuuluu pitkälti vuoden 2019 puheenjohtajistoille, jotka loivat konseptille vahvan pohjan, mistä nykyisten hallitusten oli helppoa lähteä ammentamaan ideaa. Toimintasuunnitelmiimme ekskursio oli kirjattu suurin piirtein sanoin ”järjestetään, mikäli hallitusten resurssit riittävät”, mutta kun itse kuulin aiheesta ensimmäistä kertaa, olivat omat fiilikseni luokkaa, että tämähän on toteuttava. Koska miksipäs ei? Pienen budjetin ja suhteellisen pienen vaivan ekskursio etelänaapuriinhan olisi, noh, juuri sitä akateemista yhteistyötä parhaimmillaan. Pitkälti osallistujien omakustanteisesti toteutettavana se ei vie aivan mahdottomasti kummankaan järjestön resursseja ja onnistuessaan reissu saattaisi olla unohtumaton kokemus ja eittämättä jälleen uusi askel läheisempien välien luomisessa toimistokämppiksemme kanssa.

No mutta sitten siihen olennaiseen. Miksi ihmeessä tälle ekskursiolle siis kannattaa lähteä? Syitähän on tietysti monia ja ensimmäinen on se mielestäni kaikkein olennaisin syy lähteä ulkomaanekskursiolle ylipäätään: läheinen ajanvietto muiden kanssaopiskelijoiden kanssa. Eksku nimittäin tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutustua läheisemmin paitsi muihin kritiikkiläisiin, tällä kertaa myös suomen kielen opiskelijoihin. Seikkailu kaikille vieraassa kaupungissa lähentää ihmisiä ja muutenkin ulkomaanekskursion kaltaiset tapahtumat, joissa pääsee olemaan keskivertobaaribileitä kauemmin tiiviissä yhteydessä opiskelutovereiden kanssa, ovat mielestäni parhaimpia tilaisuuksia tutustua toisiin ihmisiin ja oppia tuntemaan heidät oikeasti. Tällaisia tilanteita ei hektisessä opiskelijaelämässä valitettavasti tarjoudu kuin hyvin satunnaisesti ja muun muassa siksi syksyn ulkomaanekskursio on ollut itselleni Kritiikin tapahtumavuoden ehdottomia kohokohtia. Noiden matkojen myötä on syntynyt paitsi useita hienoja hetkiä ja kuolemattomia kokemuksia, myös monia mahtavia ihmissuhteita, joiden toivon kantavan vielä opiskelujen jälkeenkin. Kertaakaan en ole noille reissuille lähtemistäni joutunut katumaan ja koska ekskursiohuumaa ei synny kuin harvoin, niin miksipä ei tarttuisi mahdollisuuteen kokea se kahteen kertaa saman vuoden aikana?

Entä sitten itse matkakohde? Koska suomalaisille tulee Virosta usein ensimmäisenä mieleen Tallinnan laiva ja sen yhteydessä toteutettu viinaralli, tuppaa usein unohtumaan, että maassa olisi oikeasti paljon muutakin nähtävää, johon ei sitten koskaan tule tutustuttua. Virolla on pitkä ja monipuolinen historia, johon sisältyy merkittäviä vaikutteita niin ruotsalaisesta, saksalaisesta kuin venäläisestä kulttuuripiiristä ja koska viro on suomen sukulaiskieli, on se luonnollinen kohde myös suomen kielen opiskelijoille. Eri kulttuuripiirien vaikutuksen Viroon havaitsee nopeasti jo ihan vain tekemällä päivän visiitin Tallinnaan, mutta koska Tallinnaan voi lähes kuka vain matkata käytännössä milloin tahansa, päätimme keskittää matkamme Tarttoon.

Tartto on historiallinen kaupunki, jolla on tarjota tutkimisen arvoisia puitteita sekä historian että suomen kielen opiskelijoille. Koska se ei kuitenkaan ole maan pääkaupunki eikä edes suurkaupunki, voi se herkästi jäädä monien tutkan alle seuraavaa lomakohdetta miettiessä. Näenkin Tarton juuri sellaisena matkakohteena, jossa olisi paljon vierailemisen arvoista nähtävää, mutta jota tuskin ainakaan itse tulisin edes harkinneeksi. Kritiikin syksyn ulkomaanekskursion äänestys taas on perinteisesti eurooppalaisten suurkaupunkien pelikenttää, joten epäilen Tarton mahdollisuuksia menestyä siinä, vaikka uskon että monia kritiikkiläisiä voisi hyvinkin kiinnostaa matkata etelänaapurin kulttuuripesään. Siksi Tartto on optimaalinen kohde juuri tällaiselle hieman lyhyemmälle ja pienimuotoisemmalle, kahden toimintatavoiltaan eroavan järjestön ekskursiolle. Eli mikäli Euroopan suurkaupungit eivät herätä suurta innostusta matkakohteina, mutta haluat kuitenkin lähteä reissuun opiskelijaporukassa, nyt on mahdollisuus siihen.

Kuten sanottua, Tartto on Viron kulttuurin kehto, joten nähtävää ja koettavaa kaupungissa varmasti on. Osoituksena käy oheinen kuva kaupungin historiallisesta keskustasta. Tartto on lisäksi perinteinen opiskelukaupunki ja vuonna 1632 perustettu yliopisto paitsi Viron vanhin ja merkittävin, myös yksi Ruotsin valtakunnan (kyllä, luitte ihan oikein) vanhimpia yliopistoja. Kahdeksan vuotta Turun Akatemiaa vanhempi yliopisto on siis jo itsessään näkemisen arvoinen. Siksi olisi erittäin hienoa, mikäli onnistumme saamaan yhteyden paikallisiin opiskelijoihin esimerkiksi kampuskierroksen merkeissä. Mahdollisuutta tällaiselle selvitellään, mutta sen toteutuminen ei ole vielä satavarmaa.

Koska en kuitenkaan ole ammatiltani matkaopas, en lähde sen enempää erittelemään Tarton hienouksia ja nähtävyyksiä. Löydätte aivan varmasti Googlen avulla samat tiedot kuin minä, ja tästäkin teemme vielä tietopakettia ekskun lähestyessä. Niinpä referoin Kannan emeritus-puheenjohtajaa ja ekskuidean isää Attea: ”Tartto on monella tapaa niin kuin Turku”. Mikäli siis koet palavaa halua kokea etelänaapurin version rakkaasta kotikaupungistamme, liity mukaan.

Mitä tällainen reissu sitten tulee sisältämään? No, luonnollisesti ainakin timanttista ajanviettoa muiden kanssaopiskelijoiden kanssa, mutta matkapäiville on tarkoitus järjestää myös muuta oheisohjelmaa. Järjestämme museokierrokset torstaina Tallinnan valokuvataiteenkeskus Fotografiskaan sekä perjantaina Viron kansallismuseoon. Tarjolla on lukuisia mielenkiintoisia näyttelyitä, joita on mahdollista saada myös suomen kielellä. Museokierroksille lähteminen on tietysti vapaaehtoista, mutta niiden varausta varten tarvitsemme ennakkoilmoittautumisen, jotta saamme kierrokset varattua. Lisäksi, kuten jo mainitsin, pyrimme saamaan kontaktin paikallisiin historian ja/tai suomen kielen opiskelijoihin, joiden kanssa vietämme mahdollisesti iltaa. Tarkoitus on luonnollisesti jättää ekskuilijoille myös vapaa-aikaa, jonka voi käyttää kaupungilla samoiluun ja kaikkeen muuhun hullutteluun. Ekskursion peruskonsepti onkin lopulta aika samankaltainen kuin perinteisellä ulkomaanekskursiolla, mutta nyt se vain toteutetaan kahden järjestön voimin.

Käytännön järjestelyistä on oleellista mainita sen verran, että matka toteutetaan käytännössä omakustanteisesti. Järjestöjen puolesta varaamme ainoastaan laivamatkat Tallinnan ja Helsingin välillä (niinpä matkalle ilmoittautuminen on sitovaa), mutta Tallinnan ja Tarton välisen juna- tai bussivälin matkaaminen on jokaisen omalla vastuulla. Samoin majoitus tulee jokaisen itse varata, joten mikäli matkalle lähteminen houkuttelee, kannattaa majoitusten sekä huonetoverien kartoittaminen aloittaa oikeastaan saman tien. Mikäli matkan arvioidut kokonaiskustannukset kiinnostavat, niin sanoisin, että kokonaisbudjetiksi kannattaa varata sellaisen suunnilleen 200 euron verran (laivamatkat sisältyvät tähän kustannusarvioon). Mistään maailmanympärysmatkasta ei siis rahallisesti ole kyse, majoitukset Tartossa ovat edullisesta päästä ja Virossa kulutustuotteiden yleinen hintatasohan on tunnetusti suomalaista matalampi. Korostan kuitenkin, että tuo 200 euroa on vain hinta-arvio ja että lopulliset kustannukset riippuvat hyvin pitkälti jokaisen omasta kulutustasosta.

Muun muassa bussi- ja junamatkoihin liittyvistä käytännön asioista seuraa vielä lisäinfoa seuraavien viikkojen aikana, joten kannattaa seurata tiedotusta ekskursion omassa Facebook-tapahtumassa, sähköpostissa sekä kaikissa Kritiikin (ja Kannan) somekanavissa. Ja mikäli teillä ylipäätään herää reissun käytännön järjestelyihin liittyviä kysymyksiä, älkää epäröikö olla asian tiimoilta yhteydessä minuun, ekskursiovastaava Pauli Rossiin tai muihin Kritiikin hallituslaisiin! Myös kantalaisilta on suotavaa kysellä asiasta.

Ja kun olemme päässeet loppuun, niin pitää tietysti nostaa esiin vielä yksi suhteellisen merkittävä yksityiskohta. Se Viron hintataso kun tosiaan on tietyissä asioissa suomalaista matalampi. Vappuun on nimittäin tuolloin huhtikuun alussa jäljellä ainoastaan vaivaiset neljä viikkoa!

Innostuitko matkasta? Laita siis nimesi lomakkeeseen ja liity joukkoomme ratkiriemukkaaseen! Ilmoittautuminen on nyt auki. Linkki siihen on tässä:

https://forms.gle/nV3hqTzmLMuhuJsP9

Artikkelin on kirjoittanut Kritiikin puheenjohtaja Oskar Latonen

Terve fuksi! Onnittelut siitä, että olet päässyt opiskelemaan historiaa tai arkeologiaa, kumman ikinä valitsetkaan pääaineeksesi. Opintojen aloittaminen on jännittävää aikaa niin fukseille kuin vanhemmille opiskelijoille. Ilmassa leijuu muutoksen tuuli ja moni avaa oven kohti tuntematonta. Kritiikki tarjoaa näin syksyllä mahdollisuuden laskeutua opintojen arkeen pehmeällä tavalla, sillä tarjolla monipuolisia tapahtumia, toimintaa ja ryhmähengen nostattamista. Jo heti ensimmäisenä iltana vietämme rentoa tutustumisiltaa Panimoravintola Koulussa, jossa uudet ja vanhemmat opiskelijat tutustuvat toisiinsa mukavassa ilmapiirissä. Ensimmäisellä tuutorointiviikolla tehdään myös suomalaiseen kulttuuriin kuuluva tutustumisriitti, eli saunomme TYYn saunalla jo torstai-iltana. Saunominen ei tietenkään ole pakollista, mutta tähän perisuomalaiseen tutustumiskulttuuriin voi syventyä näin syksyn alussa lempeissä löylyissä.

Fuksisyksy on aikaa, josta kannattaa ottaa kaikki ilo irti, sillä näinä aikoina luodaan monia uusia ihmissuhteita kanssaopiskelijoihin ja henkilökuntaan. Tutustumista tapahtuu toki läpi koko opiskelu-uran, joten fuksiajastaan ei tarvitse ottaa kuitenkaan liikaa paineita. Kritiikki tarjoaa monenlaisia eri tapahtumia, joissa voi tutustua uusiin ihmisiin opiskeluvuosista riippumatta. Tästä mainio esimerkki on toimistopäivystykset, joissa hengailee kritiikkiläisiä vuosikurssiin katsomatta. Niitä järjestetään Kritiikin toimistolla Yo-talo B:n toisessa kerroksessa aina tiistaisin ja torstaisin klo 12-14. Myös perjantaisin on mahdollisuus tutustua suomen kielen opiskelijoihin Kanta ry:n ja Kritiikin yhteispäivystyksissä klo 12-14. Kritiikki tarjoaa myös matalan kynnyksen mahdollisuuden päästä vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan erilaisten toimikuntien kautta. Näistä toimikunnista ja niiden tehtävistä voi tiedustella tuutoreilta tai hallituslaisilta. Kritiikki tarjoaa monien eri juhlien lisäksi esimerkiksi kulttuuritoimintaa, liikuntatapahtumia sekä opintoja tukevaa toimintaa. Aluksi on mielenkiintoista ja jännittävää tutustua Kritiikin ja Vareen toimintaan, mutta kannattaa muistaa, että yliopiston yhteydessä toimii erilaisia järjestöjä, jotka tarjoavat hyvin kattavasti erilaista harrastustoimintaa.

Teille kaikille fukseille antaisimme seuraavan ohjeet tulevaan syksyyn: tutustukaa rohkeasti uusiin ihmisiin ja käykää aktiivisesti tapahtumissa, muistaen kuitenkin oma jaksamisenne. Luentosaleissa ehditte kyllä käydä kyllästymiseen asti, joten nauttikaa myös ajasta niiden ulkopuolella.

Seuraavaksi Kritiikin hallituksen Mikko ja Eero kuvaavat heidän vuoden lempitapahtumiaan.

Mikko: ”Oma lempparini on elo- ja syyskuun vaihteessa Hirvensalon Aurinkolahdessa tapahtuva mökkiviikonloppu. On aina ihanaa aloittaa uusi lukuvuosi luonnon hellässä syleilyssä tutustuen uusiin opiskelijoihin sekä tavaten pitkän kesän jälkeen vanhoja tuttuja. Lisäksi saunominen ja rakentavien ja vähemmän rakentavien keskustelujen käynti aamun pikkutunneille asti ei ikinä jätä ketään kylmäksi. Mökkiviikonlopun kruunaa sunnuntaiaamuna saapuva pizzatilaus, jonka jälkeen ihmiset painuvat koteihinsa energiaa ja iloa täynnä. Mökkiviikonlopun jälkeen on siis kiva palata opintojen ynnä muun normaalin opiskeluarjen pariin.”

Eero: ”Itse nostaisin yhdeksi lempitapahtumakseni Kritiikin kattojärjestön Historian Opiskelijain Liiton seminaarit, eli tuttavallisemmin HOL-semmat. Seminaareja järjestetään kaksi kertaa vuodessa syksyisin ja keväisin ympäri Suomea. Seminaareissa parasta on mielestäni toisten kaupunkien historian opiskelijoihin tutustuminen, mielenkiintoiset seminaarin aiheeseen liittyvät luennot sekä tietysti koko seminaarin kruunaavat lauantai-illan sitsit. Tulevana syksynä HOL-seminaari järjestetään Helsingissä 15.-17. marraskuuta. Suosittelen lähtemään rohkeasti mukaan!”

Artikkelin ovat kirjoittaneet Kritiikki ry:n puheenjohtaja Mikko Saira ja sosiaalipoliittinen vastaava Eero Intovuori.

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Alkaa ehkä olla jo vähän myöhäistä sanoa noin, mutta sanon silti, koska tämä vuoden 2019 ensimmäinen blogikirjoitus käsittelee Kritiikin toiminnassa jotakin hennon uudenkarheaa; helmikuun 8. päivä aloitamme lämminhenkisen toimistonaapurimme Kanta ry:n kanssa yhteiset toimistopäivystykset! Ennen kuin avaat kalenterisi ja ihmettelet, mikä viikonpäivä edellä ilmaistu päivä on, kerron sen sinulle. Se on Robinson Crusoen seikkailustakin tuttu perjantai! Tämän tekstin idea on kertoa perjantaipäivystysten tarkoituksesta ja siitä, miten päädyimme järjestämään tällaisia päivystyksiä.

Kritiikin päivystystunnelmia toimistolla

Ajatus lähti liikkeelle viime syksynä. Siis ajatus perjantaipäivystyksistä, ei oma ajatuksenjuoksu, vaikka se kirjoittajalla sakkaakin melko usein. Kävelin eräänä päivänä toisen krtitiikkiläisen kanssa kadulla ja hän valitteli sitä, että toimistolla ei ole mitään ohjelmaa perjantaisin. Totesin itse harmittelevani samaa, mutta keskustelu ei varsinaisesti johtanut mihinkään. Myöhemmin eräänä perjantaiaamuna pohdin, että olisipa kiva päästä toimistolle valittamaan kylmästä lattiasta, puhumaan täysin turhanpäiväisyyksiä sekä hörppimään pari kupillista höyryävän kuumaa kahvia. Toimiston avaimet omaavana hallituslaisena olin jo miltei kiireen vilkkaa lähdössä toimistolle, kunnes tajusin säkenöivän ja maailmanjärjestystä järisyttävän ideani vääjäämättömän lopun. Eihän siellä toimistolla olisi, todennäköisesti, muita kuin minä. Olisinhan voinut mennä sinne yksikseni höpöttelemään ja pakenemaan erinäisiä vastuitani, mutta koin ajatuksen hieman hölmöksi. Niinpä pettyneenä jäin kotiin makaamaan, mutta ajatus jäi kytemään kekäleen tavoin takaraivooni. Voisiko Kritiikki järjestää päivystyksiä perjantaisin? Mitähän Kanta siihen sanoisi? Kehtaisiko Kritiikki varastaa yhden ylimääräisen päivän toimistopäivystyksilleen? Jäin pohtimaan asiaa, kunnes keksin tarjota kompromissia Kannalle: pidetään perjantaisin yhteisiä päivystyksiä, joihin molempien järjestöjen jäsenet ovat tervetulleita! Ja siitähän se ajatus sitten lähti.

Asia vaati vielä keskustelua monen kritiikkiläisen kanssa, jotka useat itsekin olivat pohtineen samaa; Kannan kanssa voisi todellakin järjestää yhteispäivystyksiä. Huomattuani, että tällaiselle toiminnalle oli suuri kysyntä Kritiikissä, päätin ottaa yhteyttä silloiseen tulevaan Kannan puheenjohtajaan, Atteen, yhteyttä. Hän innostui aiheesta erittäin paljon, mitä toisaalta odotin, sillä olimme keskustelleet siitä, että Kritiikin ja Kannan pitäisi järjestää enemmän yhteistoimintaa. Päivystys on erinomainen matalan kynnyksen tapahtuma, joita Kritiikki järjestääkin jo tiistaisin ja torstaisin. Ideana on saapua Kritiikin toimistolle vaihtamaan kuulumisiaan muiden kritiikkiläisten kanssa ja juomaan kahvia, teetä tai vaikkapa vettä. Päivystysten tunnelma kun on rento, sopii se täydellisesti tiivistämään suhteita Kritiikin ja Kannan välillä.

Yhteispäivystysten idea on hyödyntää toimistoa tilana myös perjantaisin. On melko sääli, että usein toimisto on tyhjillään tuolloin, eli silloin, kun ihmisillä ei suuremmalla todennäköisyydellä ole luentoja tai muuta liian tärkeää toimintaa. Yhteispäivystyksistä ovat vuoroviikoin vastuussa molemmat järjestöt. Käytännössä kyse on lähinnä sitä, että kummasta järjestöstä saapuu päivystäjä paikalle ja takaa ihmisten viihtyvyyden mm. kahvinkeittimen korvia hivelevän suloisella porinalla. Ensimmäisestä päivystyksestä vastaa Kritiikki! Henkilökohtaisesti on jopa kunnia, että Kritiikki saa aloittaa tämän ylvään perinteen, jonka toivon kantavan hedelmää ja täyttävän suurimmankin kuvitellun runsaudensarven ääriään myöten täyteen. Ja miksi se ei kantaisi, onhan meillä kaksi melko isoa järjestöä, joiden kahvihammasta varmasti kolottaa perjantaisinkin siihen malliin, että päässä ihan tärisee! Perjantaipäivystykset ovat myös erinomainen tapa päästä pakenemaan torstain jäljiltä jäänyttä tyhjän olon tunnetta sisimmissään.

Mielestäni yhteispäivystykset ovat erinomainen keino Kritiikille ja Kannalle luoda tiiviimmät suhteet toisiinsa. Tarkoittaako tämä sitä, että meidän kahdenkeskeisissä väleissämme olisi parannettavaa? Kehtaisin väittää, että on. Lukuisista yhteisistä toimistoetkoista ynnä muista yhteentörmäyksistä huolimatta tunnen harvan kantalaisen oikeasti hyvin. Tämä on mielestäni jopa häpeällistä, sillä jaammehan saman toimiston keskenämme. Se ei tietenkään tarkoita, että meidän pitäisi jostakin periaatteellisesta syystä olla ylimpiä ystäviä, jotka jakavat toisilleen koko elämänsä, mutta voisimme olla läheisempiäkin toisillemme. Nykyisellään tilanne tuntuu henkilökohtaisten empiiristen tutkimusteni kautta siltä, että koemme toistemme läsnäolon kiusallisena. Hyvä esimerkki tästä on Neighbours from Hell –tapahtuma, jossa toimistonaapurit Elsaa ja P-klubia myöten bilettävät Yo-talo B:n käytävillä ja toistensa toimistoilla. Kritiikin ja Kannan toimistolla meininki ylittää helposti kyseisessä tapahtumassa sellaisen kuppikuntaisuuden rajan, että hieman yököttää. Väliemme ei todellakaan tarvitsisi olla näin kiusalliset. Suunta on ollut jo parin vuoden ajan parempaan päin, mutta voisimme pitää kurssin samana. Berliinin muuri osoitti jo, ettei betonilla (Kritiikin ja Kannan tapauksessa hyvin kuvitteellisella betonilla) ratkaista ongelmia. Toivon siis hartaasti, että yhteispäivystykset tekisivät kantalaisten ja kritiikkiläisten kanssakäymisestä luonnollisempaa.

Toivon tämän tekstin myötä mahdollisimman monen kritiikkiläisen saaneen käsityksen siitä, mikä perjantaipäivystysten idea on. Tämä teksti oli myös hyvä tapa aloittaa Kritiikin blogi vuodelle 2019, sillä sen avulla voidaan viestiä tuoreista asioista. Päivystysten alkuperäinen idea oli tarjota kritiikkiläisille tapahtumaa toimistolla myös perjantaisin, mutta idea soveltuikin mitä mainioimmin luomaan Kritiikistä ja Kannasta toisilleen läheisempiä järjestöjä. Toivotan kaikki kritiikkiläiset, ja tietysti kantalaiset, lämpimästi tervetulleiksi toimistolle nauttimaan ensimmäisen yhteispäivystyksen annista 8.2.2019 klo 12.00-14.00! Ja tietenkin saavutte näihin päivystyksiin jatkossakin!

Kirjoittaja Nestori Liminka tykkää kissoista. Hän oli Kritiikki ry:n hallituksessa vuonna 2015 kulttuuri- ja koulutuspolitiikkavastaavana ja vuonna 2016 tapahtumavastaavana. Lisäksi hän on TYYn edustajiston Vihreän ryhmän vararyhmäpuheenjohtaja ja Humanitas ry:n varapuheenjohtaja vuonna 2018. Päälle monta muuta sivuprojektia.
___________________________________________________________

Suomalaiseen yhteiskuntaan vahvasti juurtunut järjestötoiminta on vuosikymmenten aikana valunut luontevasti valtakunnan yliopistoihin, joissa innokkaan energiset ja luovat opiskelijat ovat tehneet siitä kanavan oman edunvalvontansa ja hyvinvointinsa edistämiseksi. Oma järjestötoimintaurani Turun yliopistossa alkoi jo vuoden 2014 syksyllä, kun lähdin fuksina Kritiikin hallitukseen kulttuuri- ja koulutuspolitiikkavastaavaksi. Nyt kun olen tehnyt järjestötoimintaa melkein neljä vuotta putkeen, kehtaan käyttää itsestäni termiä järjestöjyrä (kokenut järjestötoimija). Siksi päätin kirjoittaa tämän blogitekstin, innostaakseni muita kritiikkiläisiä (ja miksei muitakin tätä tekstiä lukevia) syväsukeltamaan järjestötoiminnan ihmeelliseen maailmaan. Muistakaa, järjestöjen syyskokoukset lähestyvät kovaa vauhtia tähän aikaan kalenterivuodesta, joten nyt jos koskaan on hyvä aika avata mielensä järjestötoiminnan upealle mahdollisuudelle omassa elämässään.

Erinomaisia opuksia järjestötoimintaan tutustumiseen.

Kritiikkiläisillä on pitkät ja mahtavat perinteet järjestötoiminnasta historian opiskelijoiden toiminnan pyörittämisen kautta. Kritiikkiläiset ovat kunnostautuneet järjestötoiminnassa myös oman ainejärjestön ulkopuolella. Kritiikkiläisiä on nähty vuosikymmenten varrella niin Humanitas ry:ssä, ISHA-Turussa, Holin hallituksessa ja lukuisissa muissa järjestöissä. Monet järjestöaktiivit ovat päätyneet myös TYYn edustajistoon ja hallitukseen asti järjestötoiminnan innoittamina. Kritiikkiläiset ovat olleet vuosien varrella huolehtimassa koko humanistisen tiedekunnan ja yliopiston edunvalvonnasta toimimalla opiskelijaedustajina (hallopedeina) eri toimikunnissa ja työryhmissä.

Monet tuttavani ovat mukana vapaa-ajantoimintaan keskittyneessä järjestötoiminnassa. Tämä ei ole yhtä kuivakkaa, kuin mitä oma järjestösuuntaukseni, eli koulutuspoliittinen toiminta ja edunvalvonta, saattavat ajoittain olla. Turun ylioppilasteatteri, turkulainen humanistispeksi, Sohon Torwet, Kinokopla, lukuisat yliopiston osakunnat ja monet muut järjestöt ovat päässeet kokemaan kritiikkiläisten aktiivien ihanan kosketuksen toiminnassaan.

Järjestötoiminnassa pääsee mielekkään tekemisen lisäksi tutustumaan uusiin, mahtaviin ihmisiin, monesti myös oman tutun ainejärjestöyhteisönsä ulkopuolelta. Kuivakkaan suoritushakuisesti tätä voisi kutsua myös mainioksi tavaksi verkostoitua. TYYn yli 140:stä alayhdistyksestä löytyy varmasti jokaiselle jokin yhteisö ja samanhenkisiä ihmisiä, opiskelipa mitä oppiainetta tahansa. Ohessa lista kaikista TYYn alayhdistyksistä, menkää selaamaan sitä ja ihmettelemään sen tarjoamaa monimuotoista harrastus- ja muuta toimintaa.

Paras tapa selvittää, minkälaista hauskaa puuhaa järjestötoiminta pitää sisällään, on lähteä rohkeasti mukaan eri järjestöihin ja toimikuntiin. Tämän polveilevan tekstin päätarkoituksena voisi pitää kehotusta olemaan mahdollisimman aktiivinen yliopiston eri yhteisöissä. Luentojen ja esseiden kirjoittamisen välissä on aikaa pyöriä eri järjestöissä ja porukoissa tehden monia asioita, olipa kyseessä sitten bilettäminen, edunvalvonta tai molemmat.

Opiskelijajärjestötoiminta on hauskaa monella eri tavalla, mutta kannattaa pitää mielessä, että vastuutehtävät tuovat mukanaan nimensä mukaisesti vastuuta ja valtaa. Iso osa järjestöpuuhien tuottamasta hyvästä olosta kumpuaa siitä, että jokainen järjestötehtävistä vastuussa oleva henkilö hoitaa omat hommansa ajoissa ja huolella. Pitkien, kiireisten päivien onnistunut sykkiminen on hyvää vastapainoa järjestötoiminnan kevyemmille tehtäville ja tuottaa järjestötoimijoille tehokkaan fiiliksen, sekä hienoa toimintaa yhdistyksille ja yhteisöille. Tähän perään mainitsen, että kannattaa myös pitää mielessä järjestötoiminnan kultainen sääntö: kaikesta omasta innokkuudesta huolimatta ei kannata haalia itselleen liikaa hommia.

Järjestötoiminnassa mukana oleminen on mielestäni erinomainen tapa käyttää opiskelun ulkopuolista aikaansa ja tehdä erittäin mielekkäitä asioita. Nyt kannattaa siis alkaa ottamaan selvää, mitkä järjestöt olisivat sellaisia, joiden toimintaan voisit lähteä mukaan parantamaan maailmaa.

PS. Humanistisessa tiedekunnassa opiskelijajärjestötoiminnasta voi saada 5-10 opintopistettä, lisätietoja oheisen linkin takana.

PPS. Kritiikissä on kirjoitettu tasaisesti järjestötoiminnasta ja Kritiikistä. Lukusuosituksia ovat muun muassa Tommi Pirasen teksti Miksi Kritiikki on Kritiikki ja Ilkka Hemmilän kirjoitus Kritiikkiläinen yli ajan, jotka molemmat löytyvät Kritiikki ry:n 60-vuotisvuosijuhlajulkaisun (Kritiikki ry, 2018) kansien välistä. Liisa Ansalan väitöskirja ”Niin monta rautaa tulessa”: aktiivinen kansalaisuus järjestöaktiivien yliopisto-opiskelijoiden kertomana. (Lapin yliopisto, 2017) antaa akateemisen tutkimuksen näkökulmaa opiskelijoiden järjestötoimintaan. Nimimerkki Kullervon analyysejä koulutuspolitiikasta ja opiskelija-aktiivisuudesta löytyy mm. Kritiikki-lehden numeroista 3/2015 ja 4/2015.

Tänään, marraskuun ensimmäisenä päivänä, vietetään Kritiikin perinteistä Mustien viittojen yötä. Kyseisessä tapahtumassa fuksit vannovat viittavalan ja saavat viitat harteillensa. He pääsevät myös ensimmäistä kertaa viittakulkueessa Porthanin patsaan edustalle, missä itse viitoitus tapahtuu. Jos fuksit eksyvät tätä tekstiä lukemaan ja vanhemmille kritiikkiläisille muistin virkistyksenä: kulkue ei katkea tietä ylittäessä Tuomiokirkon edustalla!

Tämän tekstin tarkoituksena on selventää lyhyesti, mistä Kritiikin käyttämät symbolit ovat peräisin ja mitä ne itsessään symboloivat. Olen saanut itse useita kertoja kysymyksiä kyseisistä logoistamme. Viittojen historian osaan kertoa vaikka takaperin, mutta hieman kiusallinen ”ööö” on lipsahtanut suusta, jos keskustelu on siirtynyt logoihimme. Päätin siis ottaa asiasta selvää! Tähän kirjoitukseen olen käyttänyt lähteenä Jan Heleniuksen kirjoitusta ”Haukan ja silmän alla – Kritiikin käyttämä symboliikka”, joka löytyy Kritiikin 55-vuotisjuhlajulkaisusta.

Bongasimme Lissabonista tuttuja symboleja! Kuvat: Elisa Pirinen

Kritiikin symbolit ovat siis Horuksen haukka ja silmä. Haukka on painettu viittoihin ja silmän puolestaan voi bongata Kritiikin haalarimerkistä. Kyseiset tunnukset tulevat Egyptin mytologiasta vuosituhansien takaa. Haukkapäinen Horus on taivaanjumala ja muinaiset Egyptin kuninkaat ovat pitäneet sitä suojelusjumalanaan. Horus seisoo kuuden papyrusrullan päällä ja sen voi tulkita 6000 orjaksi, jotka kuningas otti valloitetuilta mailta tai vaihtoehtoisesti symboloivan hedelmällistä suomaastoa ja vihreää väriä. Horuksen vasen silmä puolestaan oli tapana jakaa kuuteen osaan, jotka edustivat näköä, kuuloa, kosketusta, makua, hajua ja ajattelua. Erilaisten käännekohtien kautta silmä edustaa myös suojelusta, hyvää terveyttä ja valtaa.

Helenius analysoi tekstissään, että haukka ja silmä sopivat hyvin Kritiikin logoiksi. Ne edustavat edellä kertomiani asioita, mutta kaikista eniten historian oppiaineiden yhdistymistä saman ainejärjestön alle muinaisen Egyptin yhdistymisen tapaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että ei ole olemassa yhtä oikeaa tulkintaa Horuksesta ja Horuksen silmästä. Heleniusta lainaten: ”Oleellista on muistaa, että jokainen kritiikkiläinen voi valaa haluamansa tunnelatauksen symboleihin. Mitään yhtä oikeaa tapaa suhtautua niihin, tai ammentaa niistä energiaa, ei onneksi ole.” 

Nähdään Mustien viittojen yössä!

Kirjoittaja on Kritiikin juhla- ja tapahtumavastaava Elisa Pirinen

Ps. Kritiikin 55-vuotisjuhlajulkaisun voi käydä lukemassa toimistolla. Itse viittojen historiasta voi lukaista HOL:n blogista, jonne pääset tästä linkistä.

Tällä viikolla Kritiikin tapahtumakalenteria yhdistää yksi teema: luonto. Keskiviikkona 17.10. Kritiikki ja Synapsi järjestävät yhteistyössä seminaarin, Itämeri – pohjasta pintaan, missä on puhujia niin historian kuin luonnontieteiden aloilta. Torstaina 18.10. Osakuntasalissa sitsataan poikkitieteellisissä tunnelmissa, sillä Kritiikin ja Synapsin sitsikulttuurit kohtaavat Saaristositseillä. Samainen päivä huipentuu illalla Saaristobaarissa vietettäviin Norppabileisiin. Mutta mistä idea luontoteemaisiin tapahtumiin on saanut alkunsa? Ideoinnin taustaa tulen avaamaan tässä blogitekstissä.

Isäni puoleiset sukujuuret ovat Saimaan rantamilla, joten Itä-Suomen kaunis ja herkkä luonto on lähellä sydäntäni – samaten Saimaan vesissä asustava norppa. Pienenä tyttönä ihastuin norppien söpöyteen, mutta pudotuksen maanpinnalle sain noin 8-vuotiaana Kerimäellä Itä-Suomen Järvikalastusmuseossa. Museon näyttelyssä oli täytetty norppa – järkytyin syvästi. Siitä päivästä alkaen olen ollut norppasuojelija henkeen ja vereen sekä etsinyt aktiivisesti käsiini tietoa norppien suojeluhistoriasta.

Olen koko yliopisto-opiskeluni aikana seurannut, millaisia tapahtumia järjestetään yliopistolla ja ainejärjestöissä. Muutama ainejärjestö ennen meitä on pitänyt bileitä, joiden lipputuloista osa on lahjoitettu hyväntekeväisyyteen. Viime keväänä Kritiikkiä muistettiin 60-vuotisvuosijuhlillamme lahjoin, joihin käytetty raha oli lahjoitettu hyvään tarkoitukseen. Voisiko Kritiikki juhlistaa omaa juhlavuottaan myös tekemällä hyvää? Mikä olisi sellainen teema, joka houkuttelisi opiskelijoita paikalle? Alkuvuoden hauduttelin ideaa ja puhuin ideoistani puheenjohtajallemme Veera Semille. Veera näytti vihreää valoa hyväntekeväisyysbileille ja hänen ehdotuksesta emme järjestäneet vain sitsejä ja bileitä, vaan myös ympäristöteemaisen seminaarin. Olimme keväällä hyvin iloisia, että Synapsi vastasi myöntävästi yhteistyöpyyntöömme. Kritiikillä ja Synapsilla on ollut vuosien ajan yhteisiä bileitä, joten yhteistoimintaa on ollut ilo jatkaa näiden tapahtumien merkeissä.

Bileiden teemaksi valikoitui norpat, sillä onhan erittäin uhanalainen Pusa hispida saimensis Suomen luonnonsuojelun ja luonnonsuojeluliiton maskotti. Bileitä ei siis ole järjestetty täysin henkilökohtaisten mieltymysteni pohjalta. Norppasitsit olisivat olleet ehkä jo liikaa, joten Saaristoteema toimii paremmin – ja onhan Turku meren rannalla! Seminaarissa puolestaan yhdistyy järjestäjätahojen alat: historia ja luonnontieteet. Itämeri teemana sitoutuu vahvasti Turun maantieteelliseen sijaintiin ja Itämeren ainutlaatuisuuteen.

Aivan hiljattain julkaistiin IPCC:n ilmastoraportti, josta uutisoitiin laajasti. Se veti ainakin minut vakavaksi. Ympäristö on sanomattakin tärkeä asia, joten on ollut kunnia olla järjestämässä Kritiikille tapahtumia, joiden tuotosta lahjoitetaan luonnonsuojelulle. Sitsien osallistujamaksuista sekä bileiden sisäänpääsystä lahjoitetaan 1 euro Suomen luonnonsuojeluliitolle. Lahjoitus menee siis Suomen luonnon suojelulle.

Nähkäämme sankoin joukoin seminaarissa, sitseillä ja bileissä!

Tekstin on kirjoittanut Kritiikin juhla- ja tapahtumavastaava Elisa Pirinen

Ps. torstaina 18.10. päivystyksen teema on norpat! ❤

Tänään on monen opiskelijan ensimmäinen päivä yliopistossa. Ehkäpä joku teistä lukee juuri tätä blogikirjoitusta, joten onneksi olkoon ja tervetuloa mukaan! Minun ensimmäisestä päivästäni on kulunut jo tovi, mutta ainakin luulen vielä muistavani miten kutkuttavan jännittävältä kaikki tuntui ensimmäisten viikkojen aikana. Erityisen hyvin muistan, kuinka tuutorini kannusti minua tulemaan illalla Kouluun tutustumisiltaan. Minä, joka en Turkua vielä tuntenut, ajattelin, että ”kouluun” on tietenkin yhtä kuin yliopistolle. Mutta yliopisto ei ole koulu, ja sen oppi hämmentynyt fuksi-minäkin, kun tuutorini lopulta lempeästi opasti minut yliopistolta keskustan Panimoravintola Kouluun. Tämän tarinan opetus kannattaa uusien opiskelijoiden painaa mieleen ensi viikolla koittavaa kaupunkikierrosta ja Koulun tutustumisiltaa ajatellen. Onneksi minäkin olen fuksiviikon jälkeen löytänyt Kouluun ihan kiitettävän hyvin!

Opintojen aloittamisessa kummastuttavat jo pelkästään yliopiston toimintakulttuuri ja tärkeähkö puhetapa, eli tutummin akateeminen slangi. Kun siihen päälle lisätään usein kokonaan uuden kotikaupungin haltuun ottaminen, niin eipä ole ihme, miksi uuden opiskelijan olo voi aluksi olla ylivoimainen. Huolet ovat kuitenkin turhia, sillä uusi opiskelija ei ole yksin: opiskelupaikan bonuksena tulee oikeus liittyä (puolueellisen arvioni mukaan) yliopiston parhaaseen ainejärjestöön, Kritiikkiin! Syksyllä on luvassa monenlaista mukavaa tekemistä, jonka lomassa tutustua uusiin ihmisiin ja saada vertaistukea fuksisyksyyn. Seuraavaksi luvassa muutamia poimintoja syksyn tapahtumatarjonnasta, mutta kaikki tällä hetkellä varmistuneet tapahtumat löytyvät myös Kritiikin kotisivuilta.

Jo ensi viikonloppuna (pe 31.8.- su 2.9.) lähdemme nauttimaan luonnosta ja rennosta yhdessäolosta Aurinkolahdelle. Mökkiviikonloppu on yksi Kritiikin rakastetuimmista tapahtumista, joten kannattaa rohkeasti lähteä mukaan, vaikka ensiajatukselta reissu tuntuisikin jännittävältä. Syyskuussa uudet opiskelijat pääsevät opettelemaan sitsilauluja, sillä fuksisitsejä vietetään torstaina 27.9. Q-talolla.  Myös loka- ja marraskuussa sitsataan, joten tanssijalan vipatusta opintojen vastapainoksi tulee tänä syksynä riittämään! Pikkujoulukausi rykäistään kunnolla käyntiin Itämeren aalloilla 7.-8.11. järjestettävän kolmannen Kritiikki-risteilyn merkeissä.  Marraskuun puoliväliin sijoittuu myös Historian Opiskelijain Liiton seminaari, jonne kritiikkiläisten on syytä saapua runsaslukuisesti a) laadukkaan seminaarin innostamina b) näyttämään Tampereen historian opiskelijoille kaapin paikan ja noutamaan vuosijuhlilla meiltä anastetun toimiston sisustusesineen takaisin! (Juhla)vuoden päättää vielä perinteiset ja tunnelmalliset pikkujoulut, joita juhlitaan 29.11. T-talolla.

Jos joku fuksi selvisi tänne saakka, niin ethän säikähdä: kaikki nämä kummalliset nimet ja tapahtumat muuttuvat vielä selkokieleksi syksyn kuluessa! Kritiikin tunnusvaate viitta on varmasti jo ensimmäisenä päivänä tullut tutuksi tuutoreiden hartevilla. Ensijärkytyksen jälkeen viitta alkaa yleensä houkuttamaan myös haalarinhimoisia fukseja, joten seuraavat päivämäärät kannattaakin laittaa heti ylös. Uusien opiskelijoiden viittoja ommellaan nimittäin 5.-7.10. viittatalkoissa ja Mustien viittojen yönä 1.11. myös uusimmat kritiikkiläiset saavat tämän pyhän vaatteen kannettavakseen. Sitä odotellessa on hyvä opiskella viitan käyttämisen etikettiä osallistumalla runsaasti Kritiikin tapahtumiin ja seuraamalla vanhempien viittaihmisten toimintaa.

Kaiken edellä mainitun lisäksi arkiset ja säännöllisemmät tapahtumat jatkavat pyörimistä tuttuun tapaan. Joka tiistai ja torstai klo 12–14 kahvitellaan (ilmaiseksi!) Kritiikin toimistolla Ylioppilastalo B:ssä, paitsi jokaisen kuukauden viimeisenä tiistaina, jolloin sumpit ja opiskelijat kohtaavat toimiston sijaan historia-aineiden henkilökunnan päämajassa eli Historicumissa. Kiitosta kerännyt liikuntavuoro jatkuu samassa paikassa, mutta aika on vaihtunut perjantai-iltapäivään. Jos jalat eivät ole torstain tanssimisesta kovin kipeät, niin liikuntavuorolle kannattaa tulla hikoilemaan arkiset kiireet pois ennen viikonlopun viettoon kirmaamista.

Näihin tapahtumiin ja yleisesti Kritiikin toimintaan toivotan lämpimästi tervetulleeksi erityisesti kaikki uudet opiskelijat, mutta tietenkin myös muut uudet ja vanhat tutut. Nähdään tapahtumissa!

Kirjoittaja on Kritiikin puheenjohtaja Veera Semi, joka odottaa syksyltä erityisesti bingoon osallistumista Kritiikki-risteilyllä.

Ps. Muistathan, että Kritiikin tapahtumat kätevänä listauksena löydät Kritiikin kotisivuilta, joita kannattaa seurata aktiivisesti.