Syksy alkaa!

Terve fuksi! Onnittelut siitä, että olet päässyt opiskelemaan historiaa tai arkeologiaa, kumman ikinä valitsetkaan pääaineeksesi. Opintojen aloittaminen on jännittävää aikaa niin fukseille kuin vanhemmille opiskelijoille. Ilmassa leijuu muutoksen tuuli ja moni avaa oven kohti tuntematonta. Kritiikki tarjoaa näin syksyllä mahdollisuuden laskeutua opintojen arkeen pehmeällä tavalla, sillä tarjolla monipuolisia tapahtumia, toimintaa ja ryhmähengen nostattamista. Jo heti ensimmäisenä iltana vietämme rentoa tutustumisiltaa Panimoravintola Koulussa, jossa uudet ja vanhemmat opiskelijat tutustuvat toisiinsa mukavassa ilmapiirissä. Ensimmäisellä tuutorointiviikolla tehdään myös suomalaiseen kulttuuriin kuuluva tutustumisriitti, eli saunomme TYYn saunalla jo torstai-iltana. Saunominen ei tietenkään ole pakollista, mutta tähän perisuomalaiseen tutustumiskulttuuriin voi syventyä näin syksyn alussa lempeissä löylyissä.

Fuksisyksy on aikaa, josta kannattaa ottaa kaikki ilo irti, sillä näinä aikoina luodaan monia uusia ihmissuhteita kanssaopiskelijoihin ja henkilökuntaan. Tutustumista tapahtuu toki läpi koko opiskelu-uran, joten fuksiajastaan ei tarvitse ottaa kuitenkaan liikaa paineita. Kritiikki tarjoaa monenlaisia eri tapahtumia, joissa voi tutustua uusiin ihmisiin opiskeluvuosista riippumatta. Tästä mainio esimerkki on toimistopäivystykset, joissa hengailee kritiikkiläisiä vuosikurssiin katsomatta. Niitä järjestetään Kritiikin toimistolla Yo-talo B:n toisessa kerroksessa aina tiistaisin ja torstaisin klo 12-14. Myös perjantaisin on mahdollisuus tutustua suomen kielen opiskelijoihin Kanta ry:n ja Kritiikin yhteispäivystyksissä klo 12-14. Kritiikki tarjoaa myös matalan kynnyksen mahdollisuuden päästä vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan erilaisten toimikuntien kautta. Näistä toimikunnista ja niiden tehtävistä voi tiedustella tuutoreilta tai hallituslaisilta. Kritiikki tarjoaa monien eri juhlien lisäksi esimerkiksi kulttuuritoimintaa, liikuntatapahtumia sekä opintoja tukevaa toimintaa. Aluksi on mielenkiintoista ja jännittävää tutustua Kritiikin ja Vareen toimintaan, mutta kannattaa muistaa, että yliopiston yhteydessä toimii erilaisia järjestöjä, jotka tarjoavat hyvin kattavasti erilaista harrastustoimintaa.

Teille kaikille fukseille antaisimme seuraavan ohjeet tulevaan syksyyn: tutustukaa rohkeasti uusiin ihmisiin ja käykää aktiivisesti tapahtumissa, muistaen kuitenkin oma jaksamisenne. Luentosaleissa ehditte kyllä käydä kyllästymiseen asti, joten nauttikaa myös ajasta niiden ulkopuolella.

Seuraavaksi Kritiikin hallituksen Mikko ja Eero kuvaavat heidän vuoden lempitapahtumiaan.

Mikko: ”Oma lempparini on elo- ja syyskuun vaihteessa Hirvensalon Aurinkolahdessa tapahtuva mökkiviikonloppu. On aina ihanaa aloittaa uusi lukuvuosi luonnon hellässä syleilyssä tutustuen uusiin opiskelijoihin sekä tavaten pitkän kesän jälkeen vanhoja tuttuja. Lisäksi saunominen ja rakentavien ja vähemmän rakentavien keskustelujen käynti aamun pikkutunneille asti ei ikinä jätä ketään kylmäksi. Mökkiviikonlopun kruunaa sunnuntaiaamuna saapuva pizzatilaus, jonka jälkeen ihmiset painuvat koteihinsa energiaa ja iloa täynnä. Mökkiviikonlopun jälkeen on siis kiva palata opintojen ynnä muun normaalin opiskeluarjen pariin.”

Eero: ”Itse nostaisin yhdeksi lempitapahtumakseni Kritiikin kattojärjestön Historian Opiskelijain Liiton seminaarit, eli tuttavallisemmin HOL-semmat. Seminaareja järjestetään kaksi kertaa vuodessa syksyisin ja keväisin ympäri Suomea. Seminaareissa parasta on mielestäni toisten kaupunkien historian opiskelijoihin tutustuminen, mielenkiintoiset seminaarin aiheeseen liittyvät luennot sekä tietysti koko seminaarin kruunaavat lauantai-illan sitsit. Tulevana syksynä HOL-seminaari järjestetään Helsingissä 15.-17. marraskuuta. Suosittelen lähtemään rohkeasti mukaan!”

Artikkelin ovat kirjoittaneet Kritiikki ry:n puheenjohtaja Mikko Saira ja sosiaalipoliittinen vastaava Eero Intovuori.