Syksy alkaa!

Terve fuksi! Onnittelut siitä, että olet päässyt opiskelemaan historiaa tai arkeologiaa, kumman ikinä valitsetkaan pääaineeksesi. Opintojen aloittaminen on jännittävää aikaa niin fukseille kuin vanhemmille opiskelijoille. Ilmassa leijuu muutoksen tuuli ja moni avaa oven kohti tuntematonta. Kritiikki tarjoaa näin syksyllä mahdollisuuden laskeutua opintojen arkeen pehmeällä tavalla, sillä tarjolla monipuolisia tapahtumia, toimintaa ja ryhmähengen nostattamista. Jo heti ensimmäisenä iltana vietämme rentoa tutustumisiltaa Panimoravintola Koulussa, jossa uudet ja vanhemmat opiskelijat tutustuvat toisiinsa mukavassa ilmapiirissä. Ensimmäisellä tuutorointiviikolla tehdään myös suomalaiseen kulttuuriin kuuluva tutustumisriitti, eli saunomme TYYn saunalla jo torstai-iltana. Saunominen ei tietenkään ole pakollista, mutta tähän perisuomalaiseen tutustumiskulttuuriin voi syventyä näin syksyn alussa lempeissä löylyissä.

Fuksisyksy on aikaa, josta kannattaa ottaa kaikki ilo irti, sillä näinä aikoina luodaan monia uusia ihmissuhteita kanssaopiskelijoihin ja henkilökuntaan. Tutustumista tapahtuu toki läpi koko opiskelu-uran, joten fuksiajastaan ei tarvitse ottaa kuitenkaan liikaa paineita. Kritiikki tarjoaa monenlaisia eri tapahtumia, joissa voi tutustua uusiin ihmisiin opiskeluvuosista riippumatta. Tästä mainio esimerkki on toimistopäivystykset, joissa hengailee kritiikkiläisiä vuosikurssiin katsomatta. Niitä järjestetään Kritiikin toimistolla Yo-talo B:n toisessa kerroksessa aina tiistaisin ja torstaisin klo 12-14. Myös perjantaisin on mahdollisuus tutustua suomen kielen opiskelijoihin Kanta ry:n ja Kritiikin yhteispäivystyksissä klo 12-14. Kritiikki tarjoaa myös matalan kynnyksen mahdollisuuden päästä vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan erilaisten toimikuntien kautta. Näistä toimikunnista ja niiden tehtävistä voi tiedustella tuutoreilta tai hallituslaisilta. Kritiikki tarjoaa monien eri juhlien lisäksi esimerkiksi kulttuuritoimintaa, liikuntatapahtumia sekä opintoja tukevaa toimintaa. Aluksi on mielenkiintoista ja jännittävää tutustua Kritiikin ja Vareen toimintaan, mutta kannattaa muistaa, että yliopiston yhteydessä toimii erilaisia järjestöjä, jotka tarjoavat hyvin kattavasti erilaista harrastustoimintaa.

Teille kaikille fukseille antaisimme seuraavan ohjeet tulevaan syksyyn: tutustukaa rohkeasti uusiin ihmisiin ja käykää aktiivisesti tapahtumissa, muistaen kuitenkin oma jaksamisenne. Luentosaleissa ehditte kyllä käydä kyllästymiseen asti, joten nauttikaa myös ajasta niiden ulkopuolella.

Seuraavaksi Kritiikin hallituksen Mikko ja Eero kuvaavat heidän vuoden lempitapahtumiaan.

Mikko: ”Oma lempparini on elo- ja syyskuun vaihteessa Hirvensalon Aurinkolahdessa tapahtuva mökkiviikonloppu. On aina ihanaa aloittaa uusi lukuvuosi luonnon hellässä syleilyssä tutustuen uusiin opiskelijoihin sekä tavaten pitkän kesän jälkeen vanhoja tuttuja. Lisäksi saunominen ja rakentavien ja vähemmän rakentavien keskustelujen käynti aamun pikkutunneille asti ei ikinä jätä ketään kylmäksi. Mökkiviikonlopun kruunaa sunnuntaiaamuna saapuva pizzatilaus, jonka jälkeen ihmiset painuvat koteihinsa energiaa ja iloa täynnä. Mökkiviikonlopun jälkeen on siis kiva palata opintojen ynnä muun normaalin opiskeluarjen pariin.”

Eero: ”Itse nostaisin yhdeksi lempitapahtumakseni Kritiikin kattojärjestön Historian Opiskelijain Liiton seminaarit, eli tuttavallisemmin HOL-semmat. Seminaareja järjestetään kaksi kertaa vuodessa syksyisin ja keväisin ympäri Suomea. Seminaareissa parasta on mielestäni toisten kaupunkien historian opiskelijoihin tutustuminen, mielenkiintoiset seminaarin aiheeseen liittyvät luennot sekä tietysti koko seminaarin kruunaavat lauantai-illan sitsit. Tulevana syksynä HOL-seminaari järjestetään Helsingissä 15.-17. marraskuuta. Suosittelen lähtemään rohkeasti mukaan!”

Artikkelin ovat kirjoittaneet Kritiikki ry:n puheenjohtaja Mikko Saira ja sosiaalipoliittinen vastaava Eero Intovuori.

Perjantaipäivystykset saapuvat!

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Alkaa ehkä olla jo vähän myöhäistä sanoa noin, mutta sanon silti, koska tämä vuoden 2019 ensimmäinen blogikirjoitus käsittelee Kritiikin toiminnassa jotakin hennon uudenkarheaa; helmikuun 8. päivä aloitamme lämminhenkisen toimistonaapurimme Kanta ry:n kanssa yhteiset toimistopäivystykset! Ennen kuin avaat kalenterisi ja ihmettelet, mikä viikonpäivä edellä ilmaistu päivä on, kerron sen sinulle. Se on Robinson Crusoen seikkailustakin tuttu perjantai! Tämän tekstin idea on kertoa perjantaipäivystysten tarkoituksesta ja siitä, miten päädyimme järjestämään tällaisia päivystyksiä.


Kritiikin päivystystunnelmia toimistolla

Ajatus lähti liikkeelle viime syksynä. Siis ajatus perjantaipäivystyksistä, ei oma ajatuksenjuoksu, vaikka se kirjoittajalla sakkaakin melko usein. Kävelin eräänä päivänä toisen krtitiikkiläisen kanssa kadulla ja hän valitteli sitä, että toimistolla ei ole mitään ohjelmaa perjantaisin. Totesin itse harmittelevani samaa, mutta keskustelu ei varsinaisesti johtanut mihinkään. Myöhemmin eräänä perjantaiaamuna pohdin, että olisipa kiva päästä toimistolle valittamaan kylmästä lattiasta, puhumaan täysin turhanpäiväisyyksiä sekä hörppimään pari kupillista höyryävän kuumaa kahvia. Toimiston avaimet omaavana hallituslaisena olin jo miltei kiireen vilkkaa lähdössä toimistolle, kunnes tajusin säkenöivän ja maailmanjärjestystä järisyttävän ideani vääjäämättömän lopun. Eihän siellä toimistolla olisi, todennäköisesti, muita kuin minä. Olisinhan voinut mennä sinne yksikseni höpöttelemään ja pakenemaan erinäisiä vastuitani, mutta koin ajatuksen hieman hölmöksi. Niinpä pettyneenä jäin kotiin makaamaan, mutta ajatus jäi kytemään kekäleen tavoin takaraivooni. Voisiko Kritiikki järjestää päivystyksiä perjantaisin? Mitähän Kanta siihen sanoisi? Kehtaisiko Kritiikki varastaa yhden ylimääräisen päivän toimistopäivystyksilleen? Jäin pohtimaan asiaa, kunnes keksin tarjota kompromissia Kannalle: pidetään perjantaisin yhteisiä päivystyksiä, joihin molempien järjestöjen jäsenet ovat tervetulleita! Ja siitähän se ajatus sitten lähti.

Asia vaati vielä keskustelua monen kritiikkiläisen kanssa, jotka useat itsekin olivat pohtineen samaa; Kannan kanssa voisi todellakin järjestää yhteispäivystyksiä. Huomattuani, että tällaiselle toiminnalle oli suuri kysyntä Kritiikissä, päätin ottaa yhteyttä silloiseen tulevaan Kannan puheenjohtajaan, Atteen, yhteyttä. Hän innostui aiheesta erittäin paljon, mitä toisaalta odotin, sillä olimme keskustelleet siitä, että Kritiikin ja Kannan pitäisi järjestää enemmän yhteistoimintaa. Päivystys on erinomainen matalan kynnyksen tapahtuma, joita Kritiikki järjestääkin jo tiistaisin ja torstaisin. Ideana on saapua Kritiikin toimistolle vaihtamaan kuulumisiaan muiden kritiikkiläisten kanssa ja juomaan kahvia, teetä tai vaikkapa vettä. Päivystysten tunnelma kun on rento, sopii se täydellisesti tiivistämään suhteita Kritiikin ja Kannan välillä.

Yhteispäivystysten idea on hyödyntää toimistoa tilana myös perjantaisin. On melko sääli, että usein toimisto on tyhjillään tuolloin, eli silloin, kun ihmisillä ei suuremmalla todennäköisyydellä ole luentoja tai muuta liian tärkeää toimintaa. Yhteispäivystyksistä ovat vuoroviikoin vastuussa molemmat järjestöt. Käytännössä kyse on lähinnä sitä, että kummasta järjestöstä saapuu päivystäjä paikalle ja takaa ihmisten viihtyvyyden mm. kahvinkeittimen korvia hivelevän suloisella porinalla. Ensimmäisestä päivystyksestä vastaa Kritiikki! Henkilökohtaisesti on jopa kunnia, että Kritiikki saa aloittaa tämän ylvään perinteen, jonka toivon kantavan hedelmää ja täyttävän suurimmankin kuvitellun runsaudensarven ääriään myöten täyteen. Ja miksi se ei kantaisi, onhan meillä kaksi melko isoa järjestöä, joiden kahvihammasta varmasti kolottaa perjantaisinkin siihen malliin, että päässä ihan tärisee! Perjantaipäivystykset ovat myös erinomainen tapa päästä pakenemaan torstain jäljiltä jäänyttä tyhjän olon tunnetta sisimmissään.

Mielestäni yhteispäivystykset ovat erinomainen keino Kritiikille ja Kannalle luoda tiiviimmät suhteet toisiinsa. Tarkoittaako tämä sitä, että meidän kahdenkeskeisissä väleissämme olisi parannettavaa? Kehtaisin väittää, että on. Lukuisista yhteisistä toimistoetkoista ynnä muista yhteentörmäyksistä huolimatta tunnen harvan kantalaisen oikeasti hyvin. Tämä on mielestäni jopa häpeällistä, sillä jaammehan saman toimiston keskenämme. Se ei tietenkään tarkoita, että meidän pitäisi jostakin periaatteellisesta syystä olla ylimpiä ystäviä, jotka jakavat toisilleen koko elämänsä, mutta voisimme olla läheisempiäkin toisillemme. Nykyisellään tilanne tuntuu henkilökohtaisten empiiristen tutkimusteni kautta siltä, että koemme toistemme läsnäolon kiusallisena. Hyvä esimerkki tästä on Neighbours from Hell –tapahtuma, jossa toimistonaapurit Elsaa ja P-klubia myöten bilettävät Yo-talo B:n käytävillä ja toistensa toimistoilla. Kritiikin ja Kannan toimistolla meininki ylittää helposti kyseisessä tapahtumassa sellaisen kuppikuntaisuuden rajan, että hieman yököttää. Väliemme ei todellakaan tarvitsisi olla näin kiusalliset. Suunta on ollut jo parin vuoden ajan parempaan päin, mutta voisimme pitää kurssin samana. Berliinin muuri osoitti jo, ettei betonilla (Kritiikin ja Kannan tapauksessa hyvin kuvitteellisella betonilla) ratkaista ongelmia. Toivon siis hartaasti, että yhteispäivystykset tekisivät kantalaisten ja kritiikkiläisten kanssakäymisestä luonnollisempaa.

Toivon tämän tekstin myötä mahdollisimman monen kritiikkiläisen saaneen käsityksen siitä, mikä perjantaipäivystysten idea on. Tämä teksti oli myös hyvä tapa aloittaa Kritiikin blogi vuodelle 2019, sillä sen avulla voidaan viestiä tuoreista asioista. Päivystysten alkuperäinen idea oli tarjota kritiikkiläisille tapahtumaa toimistolla myös perjantaisin, mutta idea soveltuikin mitä mainioimmin luomaan Kritiikistä ja Kannasta toisilleen läheisempiä järjestöjä. Toivotan kaikki kritiikkiläiset, ja tietysti kantalaiset, lämpimästi tervetulleiksi toimistolle nauttimaan ensimmäisen yhteispäivystyksen annista 8.2.2019 klo 12.00-14.00! Ja tietenkin saavutte näihin päivystyksiin jatkossakin!